Ajan käyttö
Tänään oli taas sellainen päivä että, olisi voinut käydä tekemässä vaikka juoksulenkin mutta… En huomannut ottaa lenkkivaatteita mukaan, kun lähdin poikaa kuljettamaan harjoituksiin ja jouduin siellä odottelemaan pari ja puoli tuntia. No aika meni siinä, että kävin hieman harrastamassa valokuvien ottamista ja muiden vanhempien kanssa maailmaa parantaen kahviossa. Sitä monasti miettii ettei ole aikaa tehdä jotain, mutta kyllä kai se enemmän on siitä kiinni, että miten priorisoi sen oman aikansa. Toki on aikoja jolloin ei yksin kertaisesti ehdi mutta…

Nyt ollaan edetty siihen vaiheeseen, että viimeistään aprillipäivänä eli 1.4 aloitetaan tosissaa tekemään töitä. Juoksuun olisi tavoite saada vauhti reilusti. 3000m testin ajattelin vetää heti ensimmäisten viikkojen aikana, kunhan saan hieman alkuun tuntumaa alle, ettei aivan kylmiltään vedä ja välitavoite juhannuksen aikoihin pitäisi päästä alle 15min 3000m, mutta paremmin sen näkee kun testi on tehty, että missä lähtö taso on. Nyt kaikki perustuu vanhoihin muistoihin, mitä joskus juossut. Mielipide tietenkin, että vaikka ikää tulee ja ollut pitkä tauko niin ei ne pohjat mihinkään katoa, voi olla että aivan väärä olettamus…