Pyöräily kausi avattu
Tiistaina se sitten tapahtui. Ensimmäinen kunnonkuntoilu lenkki, polkupyörän selässä tälle kesälle. Lenkille tuli mittaa 1,5 h ja matkaa taittui 22 km. Joten vauhti oli melko asiallinen. Kun vielä sykkeet pysyi mukavasti keskisykkeen ollessa 139 niin ei voi sanoa että olisi mennyt hullutteluksi ensi lenkillä. Onneksi oli kaveri mukana niin tule juteltu ajellessa ja sekin piti vauhdin mukavana. Myöskään jaloissa ei painanut seuraavana päivä. Reitistä osa kulki metsässä, osa hiekkateitä ja osa ihan asfalttia. Mukavan vaihteleva reitti jossa kuitenkin metsä pätkillä sai hiukan mäki kohdissa tehdä töitäkin. Pyörä toimi hienosti ja vain pakarat tulivat satulasta oudokseltaan kipeäksi. Sekin meni ohi nopeasti kun pyörän päältä poistui. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää. Vielä kun kelit menisi paremmaksi niin voisi käydä ajamassa enemmän. Itse olen liikaa mukavuus urheilija, eli jos keli on huono niin ei tule ajamaan lähdettyä. Osin tietenkin johtuu myös siitä että paikallinen reitti on osin kallion päällä ajamista, siellä jos on satanut niin, ei ole kovin mukava taiteilla näillä taidoilla.
Tällä kerralla vielä ei ollut GoPro mukana lenkillä mutta ensi kerralla koitetaan jaksaa ottaa se mukaan niin saadaan todistusaineistoa että, huohotus kuuluu ja rasva palaa. Hivenen video puolta hidastaa että tietokone on tällä hetkellä niin vanha ja hidas että videon tekeminen on aivan yhtä tuskaa, kone jumittaa koko ajan. Aikaa menee kiireisessä aivan liikaa että olisi ollut mahdollista. Onneksi on mahdollista lähipiiristä lainata konetta jolla homman saa workkiin paremmin.

kehonpainoharjoittelu
Nyt kun pyörä kausi avattu seuraavaksi olisi edessä kehonpainoharjoittelu, leuanveto ja punnerruksia ja muuta sellaista kivaa. Sekin vaati laiskalle vain parempaa keliä. Miksi sitä on tullutkin näin laiskaksi että keli ratkaisee kaiken. Toivotaan että tulee kaunis kesä että tulee tehtyä enemmän. Nyt myös helpottaa harjoittelua se että lasten harrastukset ovat jääneet kesätauolle. Joten jää sitä ns. omaa aikaa selvästi enemmän. Samoin päivät ovat pidentyneet selvästi, on aikaa paljon paremmin myös illalla lähteä metsään ajamaan. Ensi viikoksi tavoite, vähintään kaksi kertaa pyörän selkään ja kerran hyvä jumppa niin siitä on parempi lasketella kohti kesää. Tällä nykyisellä tahdilla kun se sixpack jää piiloon varmuudella. Ehkä tarvitsisi käydä ja ottaa kehonkoostumus mittaus niin näkisi tuleeko kehitystä. Olen kuullut että peilille tulee kehityksen hitauden vuoksi sokeaksi.