Uusivuosi, uudet kujeet

Hieman tarinaa alkaneesta vuodesta, josta voin todeta otta lujaa on aloitettu ja toivottavasti kuitenkin järki muka. Alkuu sanotaan että ensimmäiseen 10 päivään tällä vuodelle treenejä takana mukavat 19, avataa myöhemmässä miten on tullut tehtyä. Heti kun vuosi vaihtui virtaa on riittänyt.

Joulun aika

Kaikki tämän vuoden virta juontaa juurensa joulusta, jolloin olimme hyvillä ruuilla ja levolla anoppilassa. Siellä tuli ensi kertaa vuosiin nukuttu säännöllisesti oli 8h unia ja sain samalla vanhoja velkoja kuitattua pois. Samoin ravinto oli kunnossa. Saimme vietti metsän keskellä lumesta ja seurasta nauttien laatuaikaa. Kaikki tämä sai aikaan sen että mieli ja kroppa pääsi hyvää vireeseen. Siitä oli hieno lähteä kohti uutta vuotta.

Vuoden aloitus

Vuoden alusta todellakin otettiin itseäni niskasta kiinni ja liikkumiseen tehtiin todellinen muutos. Tammikuun aikana tuli harjoiteltua yhteen n. 28h 35min. Joka piti sisällään koirien kanssa lenkkiä ja ylämäkivetoja kera koirat, yksin kävely ja juoksu lenkkejä ja kotona tuli tehtyä kuntopiiriä. Kuntopiiri sisälsi vaihtelevasta liikkeitä mutta keskimäärin 50 leukaa, 100 punnerrusta, 150 kyykkyä tai 100 vatsaa. Myös erinäköisiä määriä roikkumisia tangossa. Endomondoa käytin treenien tallentamiseen ja koko kuukauden kulutetuksi kalorimääräksi sain n.18000 kcal joka mielestäni varsin ok suoritus. Kun miettii ettei joulukuussa tullut yhtään ainoaa harjoitusta. Määrä mitä tein on melko suuri mutta koitin pitää järjen mukana. Kovan lenkin jälkeinen päivä oli aina jaloille kevyt ja silloin esim yläkropan kuntopiiriä tai hyvin kevyt palauttava kävely. Pidin myös viiden päivä levon keskellä kuukautta kun rupesi treeni painamaan. Siitä sai kivasti virtaa taas. Sitä kun on oppinut tähän ikään jo kuuntelemaan omaa kehoaan.

Tulevat ajat

Tarkoitus olisi sitten alkaa tekemään jokin 30 päivän haaste. Sitä en vielä ole päättänyt että onko se 100 punnerusta päivässä 30 päivän ajan, tai jokin muu vastaava. Se olisi myös tarkoitus dokumentoida videon muodossa ja katsoa tuleeko mitään muutosta kropassa. Tiedän että Youtube on täynnä näitä videoita. Sitä itse on vain kovin epäileväinen ettei kaikki muutokset ole saavutettu kovinkaan tarkasti sitä haastetta tekemällä, vaan se on ollut vain pieni osa sitä tekemistä. Omassa mielessä olisi tuoda esille kaikki data mitä siitä muodostuu ja varmasti myös itse tulee tehtyä muutakin kuin vain se haaste. Meillä kun esim. koirat kaipaavat lenkit ja lapsiakaan ei vain sohvalla voi makuuttaa. Ruokavalio tulee pysymään melkolailla samanlaisena kun ennen haastetta. Koska omasta mielestäni niin saan eniten irti siitä mitä haaste vaikuttaa. Eihän se ole kovin fiksua tehdä vatsalihas haastetta ja vetää kovilla miinus kaloreilla ja hehkuttaa miten treeni upposi kun suurin vaikutus kuitenkin tulee olemaan sillä muuttuneella ruokavaliolla.

Pidätkö tästä sivusta - Jaa se muillekkin

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *